Oppimisen ilo
TurkuAMK ja insinööristä insinööriksi
Blogaamisessani on ollut pieni tauko, mutta hyvästä syystä. Olen nimittäin opiskellut koko vuoden 2018 ja opinnot jatkuvat tämän pienen hengähdystauon jälkeen edelleen. Koulu vie energiaa, mutta tuo vastaavan määrän tietotaitoa tilalle. Niinpä kirjoittelu ja muu aktiviteetti on saanut väistyä. Tässä on hyvä tilaisuus punnita samalla, mistä tauolle jääneistä harrastuksista haluaa pitää kiinni ja mitkä voi suosiolla unohtaa.
Aiemmalta koulutukseltani olen tietotekniikan insinööri (AMK), kokenut koodaaja ja ohjelmistoteollisuuden asiantuntija. Vuosi sitten lähdin mukaan Turun ammattikorkeakoulun (Turku University of Applied Sciences) muuntokoulutukseen, joka konvertoi insinööristä insinööriksi eli alalta toiselle. Muuntokoulutus on ehkä hieman harhaanjohtava termi, koska tarkalleen ottaen tässähän ei vanha osaaminen katoa mihinkään, vaan entisen päälle rakennetaan uutta. Usein uutta oppiessa 1+1>2, koska aiempi osaaminen ajan myötä kasvaa uusien oivallusten tukemana.
Ikä ei ole este opiskelulle - päinvastoin
Olen viihtynyt "varttuneempana opiskelijana" nuorempien joukossa todella hyvin. Tunnustan, että aluksi hieman epäröin pysynkö enää tässä iässä nuorempien vauhdissa, mutta systemaattisuus palkitaan. Minimoimalla luentopoissaolot, tekemällä kaikki kotiläksyt ja olemalla muutenkin aktiivinen voi päästä jopa itsensä yllättäviin tuloksiin. Uskomalla growth mindsettiin ja huolehtimalla riittävästä levosta ja hyvästä ravinnosta, opiskelu ei ole edes kovin stressaavaa. Kannustan mielelläni, suorastaan yllytän, sinuakin arvoisa lukija, kokeilemaan rajojasi ja tarvittaessa rikkomaan rajoittavat mielikuvat omista kyvyistäsi.
Tuomo Loukomies: ONTT
Yksi sivujuoni on pakko nostaa esille tässä kuviossa. Osallistun taannoin Jari Sarasvuon PVTT koulutukseen ja sitä kautta tutustuin monen muun ohessa Tuomo Loukomiehen ONTT kurssiin. Hetkinen, siis mikä PVTT ja ONTT? PVTT tulee sanoista Puolita Vitutus (Harmitus), Tuplaa Tulokset ja ONTT puolestaan Opi Nopeammin, Työskentele Tehokkaammin. ONTT on omalla kohdallani tehostanut luetun ymmärtämistä ja kykyä kasvattaa luetun tekstin määrää, tinkimättä asioiden sisäistämisestä. Ehkä tässä on itseään ruokkiva positiivinen kierre, että mitä enemmän lukee, sitä enemmän tekee mieli lukea. Olennaista on, että lukutekniikka tukee oppimista. Tätä olen päässyt nyt ihan konkreettisesti testaamaan. Tulokset puhukoon loput puolestani.
Laivateollisuuden näkymistä
Motiivini "vaihtaa alaa" on siinä, että minulla on aiempaa työkokemusta telakalta. Telakkateollisuuden tilauskirjat ja alan työllisyys ovat niin hyvällä mallilla, että tällä hetkellä suosittelen ketä tahansa kykeneväistä harkitsemaan siirtymistä meriteollisuuden palvelukseen. Tarve osaaville tekijöille on valtava. Muistutan samalla, että reittejä telakalle on useita, eikä pohjatiedot laivanrakennuksesta ole edes tärkeintä. Telakkateollisuus tarvitsee myös paljon muita osaajia kuin laivainsinöörejä.
Lisää uusi kommentti