Sisäinen sankari, Jari Sarasvuo

Tämä kirja oli kiinnostava jo ilmestyessään. Lainasin kirjastosta, luin sieltä täältä ja ymmärsin katkelmia.

Pidin Hyvissä pahoissa ja rumissa (televisio-ohjelma 1992-1997) enemmän Simo Rantalaisesta, koska Jari oli ärsyttävä vihainen älykkö ja Simo maanläheinen nyrkkisankari. Nykyään asetelma on toisinpäin. Kunnioitan Sarasvuota suuresti. Unohdin kirjan pariksi kymmeneksi vuodeksi. Sittemmin lähdin mukaan PVTT3:een. Matkalle, jolta ei ollut paluuta. Ei sekään varmaan tapahtunut vahingossa. Vahingossa sen sijaan kuuntelin YLE Puheesta Sarasvuon monologia. Istuin rakennustyömaalla itse kyhäämälläni tilapäisellä penkillä, teekuppi kädessä, ajatusten harhaillessa mitä tekisin seuraavaksi. Avasin radion, ja koska sieltä tuli jotain ärsyttävää rämpytystä, koskin virityspyörään ja sain sen pysähtymään Yle Puheen kanavalle. Pysähdyin kuuntelemaan. Huomasin olevani monesta asiasta samaa mieltä, paitsi joistain yksityiskohdista ärsyttävästi eri mieltä. Tuo jäi mieleeni hautumaan, sittemmin kuuntelin kaikki monologit. Sarasvuon kirjallisuus on näyttäytynyt noiden monologien jälkeen aivan uudessa valossa. Tämä nyt omistamani kirja, jonka löysin divarista, on neljäs painos. Luen uudelleen sieltä täältä ja ymmärrän katkelmia, mutta ne pujottuvat helminauhaan, josta syntynee tällä kertaa kokonaisuus. Kirja on siitä erityinen, että sillä on selvä rakenne, mutta sen voi silti lukea haluamassaan järjestyksessä. 

Jari Sarasvuo on henkilönä rakastettu ja vihattu. Kuten meistä lähes kaikki. Hän opettaa ihmisiä ottamaan voimavaransa käyttöön ja rikkomaan omat rajansa. Elämässä selviäminen riippuu ihmisen itsensä tekemistä valinnoista.