Televisio ja psyyke, Dan Steinbock

Kirja on osa viestintätutkimuksen seuran julkaisusarjaa. Kirja sukeltaa tv-ohjelmien sisällön ja katsojakäyttäytymisen kiehtovaan maailmaan, television ja ihmisen väliseen suhteeseen. Aihe on suorastaan loistava, mutten osaa kirjan luettuani sanoa kumpi on suurempi haaste psyykkeelle: televisio vai itse kirja kirjailijoineen. Kirja sai peilaamaan omaa käytöstäni: huomasin, että joskus nuorempana vihasin mainoskatkoja, nyt sivuutan ne tyynesti ja jopa pidän vanhoista mainoksista. Ymmärrän nykyään niiden suggestiivisen sävyn paljon paremmin. Itseasiassa rakastan televisiota, kunhan löydän oikean ohjelman oikealta kanavalta.

On mahdollista nähdä kehitysketju, joka alkoi painetusta sanasta, jatkui radiolähetyksinä, johon liitettiin mukaan liikkuva kuva ja joka lopulta muuttui Internetiksi. Kaikista kehityksen vaiheista on yhä elävät jälkensä nykykulttuurissa. Vaikka vanhemmat näistä vaiheista ovat olleet moneen myllerryksen kohteena, ihmiset lukevat yhä sanomalehtiä ja kuuntelevat radiota, katsovat televisiota ja käyttävät nettiä kuka mitenkin. Olennaista tässä on, että ihminen on kehittynyt pienistä toisistaan tietämättömistä heimoista suureksi massaksi yksilöitä, joilla on pieni mahdollisuus jopa lähes vääristymättömään näkymään koko maailmasta (omista valinnoista ja ennakkokäsityksistä riippuen). Toinen huomattava seikka on riippumattomuus ajasta ja paikasta: Internet on (eri tavoin suodatettuna) jokaisen ulottuvilla 24/7. Ajallinen ja paikallinen riippuvuus on toista sanomalehdillä, jotka ilmestyvät aamulla monta tuntia vahnoine uutisineen ja televisiostakin ohjelma tulee ennalta määrätyssä järjestyksessä. Yhtä kaikki, ihmiset alistuvat yhä medioiden manipuloitaviksi, koska muistavat joskus kuuluneensa heimoihin ja hakevat siitä yhteenkuuluvuutta.

Tiivistettynä: kirja on kiintoisa halkileikkaus psykoanalyysin ja television vaikutuksesta, suggestion psyykkisestä kantoalueesta.

Sitaatti: "Perustasolla voidaan sanoa, että tiede on kolmesti raskaasti loukannut ihmisen narsismia. Ensimmäisen nöyryytyksen langetti Kopernikus, joka osoitti, ettei maapallo ollutkaan maailmankaikkeuden keskipiste. Toisen nöyryytyksen tuotti biologia ja Darwinin evoluutio-oppi, jotka näyttivät ettei ihmisellä ole erityisasemaa luomakunnassa. Kolmannen kolauksen on antanut psykoanalyysi, joka on paljastanut, ettei "ego ole herra edes omassa talossaan", vaan että se toimii pitkälti tiedostamattomien viettipyrkimysten ja ankaran superegon ehdoin."

Miettikääpä hetki, ennen kuin koskette kaukosäätimeen.