Kaupunkipyöräilijän käsikirja

Kaupunkipyöräily eroaa muusta pyöräilystä lähinnä siinä, että kaupungissa pääsee ajamaan lyhyitä poikkeksia lukuunottamatta hyväkuntoisella asfaltilla tai soratiellä.

Google Mapsin reittiehdotuksista Pohjois-Helsingissä (tai no Läntisessä suurpiirissä jos tarkkoja ollaan) on sen verran kokemusta, että on parempi suunnitella itse reittinsä ja käyttää Google Mapsia vain suuntaa antavasti. Google Mapsin ehdottamat reitit menevät jostain syystä helposti yksityisteitä pitkin ja jopa pihojen läpi. Lisäksi ehdotuksissa ei huomioida lainkaan mäkiä tai liikennevaloja. Kannattaa siis käyttää omaa päätään muuhunkin kuin kypärän pitämiseen, eli mukavien ajoreittien valintaan: tasaista on kivempi polkea vaikka se vähän koukkaisikin ja liikennevaloissa on turha pysähdellä, jos viereisestä alikulkutunnelista pääsee kätevästi tien ali. Kantsun, Pitskun ja Konalan aluella pyörätiet ovat ainakin hyvässä kunnossa (todettu kesällä 2019).

Mutta nyt itse kirjaan. Vaikka 90-luvun lopulla hankkimani ajokortin pohjalta osaan liikennesäännöt ja tunnen oman fillarini jokaista mutteria myöten, olin yllättynyt miten paljon tällä kirjalla oli annettavaa. Kirja rakentuu kolmesta osiosta: 1. Ajaminen, 2. Polkupyörä ja 3. Yhteisöllisyys.

Näistä ensimmäisessä on tietoa eri fillarityypeistä, miten kaupungissa ajetaan turvallisesti ja miten fillaria ja sen osia mm. suojataan ilkivallalta ja varkauksilta. Sään ja vuodenaikojen mukaista vaatetustakin käydään läpi kattavasti. Toisessa osassa pureudutaan tarkemmin fillarin anatomiaan ja siihen miten se sopii ihmisen anatomiaan. Omakohtainen kokemus niskahartiaseudun totaalisesta jumittamisesta laittoi ottamaan jälleen kirjan käteen ja miettimään ajoasentojen ergonomisuutta. Pyöräily, näyttöpäätetyö ilmastoidussa toimistossa ja helteiden aiheuttama häiriö luonnollisessa palautumiskyvyssä voi olla niska- ja hartialihaksille ikävä yhdistelmä.

Kirjassa opetetaan seikkaperäisesti myös fillarin huolto ja kustomointi, parannellaan ja tuunataan. Vaikka fillarin huolto on usein selvästi edullisempaa kuin vaikkapa auton huolto, fiksu pennin venyttäjä opettelee hoitamaan myös fillarinsa turvallisesti. Perustyökalut eivät paljon paina mukana kuljetettunakaan. Ainakin sadetakki ja pumppu kannattaa olla kyydissä. Kaupungissa harvoin tulee ajettua niin pitkää matkaa, että tarvitsisi tien päällä alkaa rengasta paikkaamaan, mutta pidemmillä reissuilla paikkaussettikin voi olla tarpeen. Onneen ei kannata luottaa sen enempää merellä kuin maantielläkään. Kun pitää menopelinsä kunnossa, on voittanut jo ainakin ensimmäisen erän viikatemiehen kanssa. Eihän sitä koskaan tiedä milloin lähtö tulee, mutta ei se ainakaan omasta välinpitämättömyydestä saisi johtua.

Kolmas osio, yhteisöllisyys, on ainakin suomalaisittain mielenkiintoinen. Fillaristihan on yleensä itseään korostava yksilö ja muutaman kanssapyöräilijän voisi kuvitella kuvittelevan jopa olevansa aivan yksin täällä egonsa ja pyöränsä kanssa. Liikenteen sujuvuus on kuitenkin tiimityötä. Ottamalla toiset huomioon ja ilmaisemalla omat aikeet hyvissä ajoin ollaan taas voiton puolella eli onnettomuustilastojen ulkopuolella. Kirjan yhteisöllisyys viittaa fillaristien kommuuneihin, joita täällä Suomessa löytyy joidenkin salamyhkäisten pyöräkauppojen takahuoneista. Toiminnan tarkoituksena on paitsi sosialisoida itse fillarointia, myös hankkia yhteiset tilat joissa voi esimerkiksi huoltaa fillareita ja suunnitella yhteisiä retkiä. Fillarointi ystävien kanssa on tietysti tuhat kertaa kivempaa, kuin yksinään polkeminen, vaikkei sitä moni usko ennen kuin kokeilee.