Takaisin valoon

Erikoista, että käteni tärisevät luettuani jonkin kirjan. Kyse on empatian laukaisemasta tunnereaktiosta. Voimakkaalle tunteelle on kuitenkin syynsä. Luin nimittäin Marissa Jaakolan kokemuksista huijatuksi ja sadistisen julmurin kaappaamaksi joutumisesta. Ensin hänet houkuteltiin tekaistun hyvän työn perässä Helsinkiin, sen jälkeen liikematkalle Eurooppaan ja pikkuhiljaa taitavasti laaditun verkon kiristyessä hän huomasikin olevansa laivamatkalla Afrikkaan.

Tunisiaan päästyään häntä odotti maanpäällinen helvetti, jossa häneltä yritettiin kitkeä hänen identiteettinsä ja oma tahtonsa, häntä pidettiin huumattuna, vaikeasti sairastuneena vailla terveydenhuoltoa, absoluuttisessa maanpäällisessä helvetissä. On siis suoranainen ihme, että hän pääsi elävänä takaisin Suomeen kertomaan tarinansa.

Kirjaa lukiessani mielessäni pyörivät niin painokelvottomat sanat tästä kaappaajasta, "Lakimiehestä," että itse kapteeni Haddockin punastuisi. Erityisen pahalta tuntui se, että tällaisella psykopaattisella kaappaajalla voi olla niin korkea auktoriteetti kotimaassaan, että paikalliset poliisitkin pelkäsivät häntä ja pakenemisen teki lähes mahdottomaksi se, että kaappaajalla oli kätyreitä eli silmiä ja korvia kaikkialla. Huojentuneena otin vastaan tiedon, että hän kärsi kovista selkäkivuista ja sittemmin menehtyi. Olen myös erityisen iloinen, että tuon läpimädän psykopaatin Marissalle kikkailemat velat on sittemin saatu kuitattua, vaikkei miesoletetusta itsestään maksajaksi ollutkaan.

Toivon Marissalle kaikkea hyvää. Toivon myös, että kirjassa esitellyn turvakodin epäpätevät henkilöt kokisivat piston sydämessään ja ymmärtäisivät katsoa peiliin. Syrjintä, rasismi ja pilkanteko sellaisessa paikassa, jossa ihmiset ovat muutenkin heikossa asemassa, hakemassa tukea ja turvaa ja kuntoutumassa, ei ole millään tavoin hyväksyttävää. Toivon myös että pätevät ihmiset niin terveydenhuollossa kuin viranomaisissa eivät kyynistyisi tehtävissään. Silloin kun ihminen on kokenut jotain järkyttävää, hänet pitää kohdata ensisijaisesti ihmisenä, ei pelkästään potilaana tai asiakkaana. Ymmärrän toki myös sen puolen, että esimerkiksi poliisin tai palomiehen on kyetäkseen suoriutumaan tehtävistään asianmukaisesti, pysyttävä toisinaan objektiivisesti tunteiden ulkopuolella.

Erityisesti haluan kiittää kehoituksesta loppusanoissa luoda hyvää hyvyydellä. Se on tosiaan niin, että vaikka tieto lisää tuskaa, niin myös tuska lisää tietoa. Vaikeuksien läpi elämällä voi ainakin oppia tukemaan muita, joilla on vaikeuksia.