Elolliset, Iida Turpeinen

Kirja, joka pysäyttää ja pakottaa katsomaan taaksepäin - vuosikymmeniä ja -satoja. Homo Sapiens luulee olevansa viisain olento, jota maa päällään kantaa, mutta historia osoittaa, että ihminen on erehtyväinen, ja mitä ilmeisimmin perusluonteeltaan ahne, häijy ja tyhmä. Toisinaan kirjoja lukiessa tulee miettineeksi voiko kirjailijan aivoihin rakastua. Tässä taisi nimittäin taas käydä juuri niin, sillä Elolliset sattui sydämeen. Se on tarkka historian kuvaus ja siltä osin, kuin tarkkaa tietoa ei ole ollut saatavilla, se on saumattomasti lisätty mielikuvituksen avulla. Kirja vie mennessään seikkailujen merimatkoille, saarille, mystisiin kartanoihin ja museoihin. Kuvaukset ovat niin tarkkoja, että lukijankin mielikuvitus syttyy ja on helppo haistaa ilmassa tomuiset paperit ja museoiden ominaistuoksut. Ennen kaikkea tätä lukiessa tuli pakottava halu lähteä Helsinkiin Luonnontieteelliseen museoon katsomaan Stellerinmerilehmää eli sitä luurankoa mitä hänestä on jäljellä.

Kirja herättää hämmentävällä tavalla tietoisuuden siitä, että sukupuuttoon kuoleminen on jatkuvaa maalla, merellä ja ilmassa. Harmi kyllä, ihminen on siihen syyllinen sangen usein. Toisaalta meillä on toivoa. Tiede voisi halutessaan vaikka palauttaa kadonneen lajin DNA:n avulla, ja toisaalta luonnonsuojelulla pystymme ehkäisemään sukupuuttoja.

Sitaatti (johon rakastuin ensisilmäyksellä): "Kaikki tutkimusmatkat alkavat kupillisesta teetä." Tämä nimittäin on totta omallakin kohdalla. Aina kun lähden tutkimaan jotain uutta asiaa, istun alas teekupin kanssa.