Lihan loppu, Suvi Auvinen

Heti alkuun tietysti ilmoitan olevani sekasyöjä, joka on kiinnostunut monipuolisesta ravinnosta. Oivalluksia ja heräämisiä on tapahtunut monessa kohtaa, mutta yksi tärkein oivallus on syntynyt Olli Postin Supermarket Survivalin aikana. Tavallisen marketin tarjonta vaihtelee rajusti hyvän ja heikon ravinnon väliltä. Karkeasti yleistäen voidaan jakaa ruoka prosessoituun mielikuvasapuskaan ja oikeaan alkuperäiseen ruokaan, jota sitäkin aina välillä vähän tuunataan ostoskoriin päätymisen varmistamiseksi. Ruokakaupassa pitää siis ajatella mitä ostaa, ihan oman itsensä takia. Toinen oivallus tuli samoihin aikoihin mutta eri suunnasta, lääkäri-biohakkeri Olli Sovijärven Vatsa kuntoon kurssista. Näiden kahden seikkailun yhdistelmä avarsi käsitystäni siitä miten vatsan ja aivojen yhteistyö toimii. Mielenkiintoisena yhteenvetona tästä ihmiskehon sisäisestä symbioosista pidän tiededokumenttia Toiset Aivomme (joka ei harmi kyllä enää tätä kirjoitettaessa ole katsottavissa).

Sitten itse kirjaan. En halua tehdä liian syvää juonipaljastusta, mutta kirja liikkuu sen ympärillä, että lihan syöminen on tapa, joka on opittu tai peritty kulttuurin ja evoluution kautta. Suosittelen kirjaa jo pelkästään evoluution ja kirjoitetun historian kertaamisen näkökulmasta - alkuosa on kiehtova aikamatka.

Käsittääkseni vatsasta tuleva palaute aivoille saa meidät himoitsemaan tiettyjä ruokia. Mikrobiomi, jota kuljetamme mukanamme on noin 1,5kg:n painoinen heterogeeninen yhteisö, joka koostuu hyviksistä, pahiksista, sankareista ja luusereista. Bakteeriyhteiskunta siis sopeutuu sisällämme pilkkomaan tietynlaista ravintoa tietyllä tavalla. Mikrobiomi peritään omilta vanhemmilta. Se mitä totuttelemme varhaislapsuudessa syömään, antaa mikrobiomin perusrakenteen, mutta suolistomme yhteisön osaset joustavat ravinnon muuttuessa. Jos alkaa muuttaa ravintoaan, alkaa muuttaa myös mikrobiomin tasapainoa johonkin suuntaan. Siksi useimmilla on vaikeaa vaihtaa ruokavaliota yhtäkkiä, koska mikrobiomi ryhtyy kapinoimaan. Muutoksen merkitystä alleviivatakseni voisin verrata sitä yhteiskuntaan, jossa tehtäisiin äkkipäätös, ettei insinöörejä ja opettajia tarvita enää lainkaan, vaan tilalle pitää hankkia äkkiä merimiehiä. Mellakkahan siitä syntyisi. Lihan poistaminen yhtäkkiä kokonaan ja korvaaminen pavuilla ja iduilla voi laittaa pakin sekaisin ja siksi moni kasvisruokaa kokeillut palaa äkkiä "normaaliruokaansa." Myös kaikenlaiset pikadieetit ovat tuomittuja tuloksiltaankin lyhytaikaisiksi, koska mikrobiomi ensin yrittää sopeutua dieettiin ja sen jälkeen tekee kaikkensa viestittääkseen aivoille "normaalitilan" palauttamiseksi - ja voi tehdä sitä yllättävän sinnikkäästi, kuten lehdistä on välillä saanut lukea miten vannoutunut vegetaristi palaa lihan syöjäksi. Vatsaansa pitääkin suhtautua ystävällisesti ja kuunnella koko kehon viestintää, pelkän kognitiivisen orkesterin sijaan. Kirjan teeman kanssa olen yhtä mieltä siitä, että pysyvät muutokset ihmiskunnan lautasella tulevat tapahtumaan kulttuurin muutoksen kautta. Kulttuurin muuttamiseen vain menee joskus sukupolvia. Ihminen on lajina kekseliäs ja sopeutuvainen, mutta jos viljelys- ja laidunmaa loppuu kesken niin se loppuu kesken. Se että suurin osa ihmisistä hakee ruokansa kaupasta helpoimmassa muodossa, eikä luonnosta itse keräilemällä ja pyydystämällä, on ikävä kyllä yhteiskuntamme toimivuuden edellytys.

Kirja käy läpi myös bisnestä, politiikkaa ja muita mielenkiintoisia aihepiiriin liittyviä näkökulmia, kuten eläinten syömisen etiikkaa. Ihmiset haluavat nykyään selvästi olla tietoisempia siitä mitä suuhunsa laittavat - ainakin silloin kun muistavat ajatella asiaa. Kiireessä tuleekin sitten syötyä mitä sattuu. Ruokaostos on myös hyvä tilaisuus ottaa kantaa. Ravintotalouden tasapaino onkin siinä, että kuluttaja voi ohjata kauppojen toimintaa ja kaupat voivat ohjata kuluttajan toimintaa. On vastuullista pyrkiä vähentämään hävikkiä, miettiä vaihtoehtoja, mutta myös pitää mielessä, että on etuoikeutettua ylipäätään filosofoida omaa ostokäyttäytymistään, kun osa planeetasta näkee päivittäin nälkää.

Erityismaininta ja lisäpisteitä siitä, että kirja on niin helppolukuinen ja rakenteellisesti miellyttävä, että yllätin itseni lukemalla sen yhdeltä istumalta. En tiedä sanoa, toteutuiko kirjan takakannen lupaus, että suhtautumiseni lihaan muuttuu, varmaan jotain jäi pään sisälle itämään, mutta ainakin viisastuin ja käsitin mikä on Sitra. Hmm, ehkä voin todeta, ettei liha ole mikään itsetarkoitus. Jos saan saman ravintosisällön muulla tavoin, vatsaani suututtamatta, niin mikäpä siinä. Hieman ällistyin myös siitä faktasta, missä suhteessa villieläimiä on planeetallamme suhteessa tuotantoeläimiin. Jakauma on suunnilleen sama, kuin itsenäiseen ajatteluun kykenevien ihmisten määrä, suhteessa sosiaalisissa kuplissa viihtyviin laumakäyttäytyjiin. Vielä yksi lisäpiste Douglas Adamsin siteeraamisesta.